Synnytystarinani osa 1
Tätä olette joutuneet odottamaan, mutta aihe on vaatinut multa hurjan paljon käsittelemistä ja sulattelemista. Tästä puhuminen vaatii edellee paljon, mutta ajattelin, että tämä blogin kirjoittaminen helpottaisi, jos ajattelen niin, että puran vain aihetta päästäni kirjoittamalla.
Mulla jo pelkkä raskausaika oli vaikea. Kärsin hyperemeesistä raskauden puoliväliin saakka. Oksensin yötä päivää ja kävin välillä tiputuksessa. Kun pahoinvointi alkoi helpottaa, tuli selkäkipuja ja voimakasta väsymystä. Loppuvaiheessa fyysinen puoli alkoi helpottaa ja jaksoin harrastaa liikuntaa, mutta henkinen puoli alkoi kärsiä. Olin henkisesti aivan loppu, täynnä raskautta ja isoa mahaa, joka vei toimintakyvyn heikommaksi. Loppuvaiheessa alkoi synnytys myös pelottaa vauvan ison koon vuoksi.
Synnytystä alettiin käynnistellä n. viikko ennen laskettua aikaa. Kuten moni varmaan instagramistani huomasi, minut lähetettiin kotiin pariinkin otteeseen epäonnistuneen käynnistysyrityksen vuoksi. Toisen kotiinlähettämisen jälkeen alkoikin sitten tapahtua ja minulla meni samana iltana vedet kotona. Ambulanssilla kiidettiin sairaalaan,koska vauvan pään kiinnittymisestä ei ollut varmuutta. Minut laitettiin kuitenkin vielä osastolle yöksi, sillä supistukset ei alkaneet. Tämä tapahtui siis perjantaipäivänä.
Lauantaina aamupäivällä alkoi kovat supistukset ja niitä tuli 2-3min välein. Vaikka en ollut auennut tarpeeksi, pääsin silti synnytyssaliin. Siellä vierähti tunti jos toinenkin, eikä synnytys supistuksista huolimatta edennyt. Kuume nousi ja minulla todettiin kohtutulehdus. Kivut oli kovat ja paineen tunne todella voimakas, eikä kivunlievityksistä ollut apua. Ei myöskään epiduraalista, jota yritettiin laittaa ensin 5 kertaa onnistumatta. Iltapäivällä olin jo sitä mieltä, ettei tästä mitään tule ja vauva pitäisi ottaa pois. Illalla sain hieman helpotusta pahimpiin kipuihin kohdunkaulanpuudutteesta. Alkuyöstä päätettiin kiireellisestä sektiosta.
Lääkärin mukaan synnytyksen edistymättömyys johtui useasta eri asiasta ja näistä kaikista yhdessä. Kohtutulehdus ja vauvan suuri koko päälimmäisinä. Voi olla, ettei vauva olisi mahtunut syntymään alakautta, vaikka synnytys olisi ponnistusvaiheeseen edennytkin.
Kohtutulehdus, edistymättömyys ja vauvan sykkeet huonossa suunnassa oli lopulta syynä päätökseen kiireellisestä sektiosta. Sektio ei kuitenkaan mennyt odotetulla tavalla, vaan vauva oli supistusten myötä hieman laskeutunut ja hänen iso pää oli lantiossa jumissa. Jotta vauva saatiin ulos, jouduttiin alakautta avustamaan. Kohtuhaava repesi molempiin suuntiin. Lapsi syntyi la-su yönä. Hänet jouduttiin intupoimaan ja viemään suoraa teho-osastolle ja minut vietiin lopulta heräämöön. Tässä kohtaa ei ollut hajuakaan siitä mitä tuleman pitää.
Syntyessään meidän rakkaalla pojalla oli painoa 4450g, pituutta 53,5cm ja päänympärys oli hurjat 40cm. Luojan kiitos hän tokeni lopulta nopeasti ja vietti teholla vain pari päivää, kunnes siirtyi lastenosastolle. Tästä lisää seuraavassa postauksessa.
Pelkästään synnytyksen tai raskauden ajatteleminen tai esim. televisiossa näkeminen saa minut voimaan pahoin. Olen nähnyt ja lukenut paljon sellaisia juttuja joissa lapsen syntymäpäivää on kuvailtu elämän parhaana päivänä. Olen nähnyt paljon kuvia synnäriltä, jossa lasta pidetään heti syntymän jälkeen sylissä onnellinen ilme kasvoilla. Minulle lapsen syntymäpäivä ei ollut elämäni paras päivä. Se oli yksi elämäni huonoimmista päivistä, täynnä pelkoa, ahdistusta, kipua ja myös surua. Pelkoa siitä, onko lapsi edes hengissä ja selviääkö hän elossa ja pelkoa myös siitä miten itse selviän. Tunnen kateutta ja olen pettynyt. Miksi minä en saanut sitä ihanaa kokemusta raskaudesta tai synnytyksestä. Miksi minä en saanut kokea alatiesynnytystä tai saanut lastani syliin hänen synnyttyä. Paljon mielessä siitä minkä takia asiat meni niin kuin meni ja surua siitä, ettei kokemus ollut sellainen kuin olin toivonut. Ahdistusta ja pelkoa tapahtuneesta, paljon kipua ja paljon pelkoa. Tiedän kyllä, että on monta muutakin ihmistä olemassa, jotka ovat myös jääneet paitsi positiivisesta synnytys-ja raskauskokemuksista, enkä tällä mitenkään vähättele tai korosta oman kokemukseni ikävyyttä. Tämä on ollut minun käsittelyprosessini ja nämä ajatukset ovat kuuluneet siihen.
Jotta tämä postaus ei venyisi kyllästyttävän pitkäksi, kirjoitan toisen postauksen sitten sairaalajaksosta. Siitä, mitä tapahtui synnytyksen jälkeen/synnytyksessä sellaista, miksi sairaalassa vietettiin reilu 2 viikkoa ja miksi kuljin kotiin päästyä vielä 2 viikkoa antibiootilla.
- Matleena -